Painotuotteet ammattitaidolla
painaa - teippaa - tulostaa

Korihait1Korihaiden toiminnanjohtaja Raimo Rantanen kiittelee yhteistyön Sata-Serin kanssa olevan kolmen pisteen heitto.

Pallo putoaa kolmosen kaarelta lajitermein sukkana sisään. Uusikaupunki Areenalla kajahtaa iloiset, hyväntuuliset huudahdukset. Käynnissä on Korisliigaa pelaavan Korihaiden miesten edustusjoukkueen harjoitukset. Toiminnanjohtaja Raimo Rantanen seuraa silmä tarkkana kentän tapahtumia.

– Pelasimme tammikuun puolivälissä ensimmäisen ottelun ilman yleisöä, mikä on ollut tietyllä tapaa hyvinkin outoa. Vaikka aiemmin pelasimme rajoitusten mukaisesti vain puolella siitä, mitä katsomoon mahtuu eli noin 400 katsojalla, on otteluissa ollut kuitenkin hyvä tunnelma. Yleisön tuki on siis suuri, Rantanen sanoo.

Uudessakaupungissa koripallo on ollut jo vuosikymmeniä iso asia. Toiminta lajin parissa käynnistyi Uudenkaupungin Urheilijoiden alla vuonna 1974. Samalla nimellä seura saavutti tähän mennessä ainoan Suomen mestaruutensa vuonna 1990. Palkintokaapista löytyy myös yksi SM-hopea ja kolme SM-pronssia sekä kaksi Suomen Cupin voittoa.

– Koripallolla on paikkansa alueen ihmisten sydämissä, mutta meidän tulee tehdä koko ajan sen eteen töitä. Pelillinen taso ja ottelutapahtumien sisältö vaikuttavat paljon. Meillä on tulevaisuuteen kehityssuunnitelmia, kunhan vain päästään taas siihen niin sanottuun normaaliin arkeen.

Peräti 37 kautta maamme pääsarjatasolla ei ole sattumaa. Menestys on vaatinut pitkäjänteistä työtä, joista yksi tärkeimmistä on laadukas juniorityö. Korihailla on kuusi poikien ja neljä tyttöjen joukkuetta sekä molemmille omat koriskerhot.

– Sillä on iso arvo, että seuramme liikuttaa laajalti paikallisia ja lähialueiden nuoria. Junioritoiminta on erittäin tärkeä asia seuran tulevaisuudelle. Molemmat, eli edustusjoukkue ja junioritoiminta, tarvitsevat toisiaan. Edustukseen kasvaa omia kasvatteja ja kilpailullisille nuorille pelaajille on tarjolla mahdollisena tähtäimenä pääsarjatason joukkue.

Korihait2Kuva: Vilma Sappinen / Korihait

Suunta ylöspäin – kumppanien merkitys korostuu

Vaikka mennyttä ja kuluvaa kautta on rasittanut koronapandemia sekä pelilliset haasteet, katsoo Rantanen yhdessä muiden paikallisten koripalloihmisten kanssa tulevaisuuteen positiivisin silmin.

– Joukkueessa on ollut koko ajan hyvä yrittämisen ja tekemisen meininki. Korihait on hyvä seura, joka operoi verrattain pienellä budjetilla. Se määrittelee luonnollisesti toiminnan resurssit, joiden eteen teemme kovasti töitä ja pyrimme kehittämään kaikkia toiminnan osa-alueita, Rantanen sanoo.

Yhteistyökumppaneilla on äärettömän suuri merkitys päivittäiseen toimintaan ja sitä kautta kehitykseen ja menestymiseen. Rantanen laskeskelee, että noin 80 prosenttia seuran tukijoista on Uudestakaupungista ja loput lähialueilta, kuten Laitilasta ja Raumalta. Osa näistä on myös valtakunnallisia toimijoita.

– Toimialueemme on pieni ja sitä kautta katsojien määrä on rajallinen. Yhteistyökumppaneiden merkitys on siitäkin syystä suurempi ja he isoilta osin mahdollistavat tämän toiminnan. Tämä korostuu entisestään tällaisina aikoina, kun pääsylippu- ja kausikorttitulot ovat huomattavasti normaalia pienemmät.

– Yhteistyö on vuorovaikutusta. Haluamme kartoittaa tarkoin, mitä yhteistyökumppanit haluavat ja mitkä ovat heidän tarpeensa. Me tarjoamme näkyvyyttä niin areenalla kuin otteluiden kautta suorissa TV-lähetyksissä, mutta koko ajan pyrimme kehittämään jotain uutta. On tärkeää, että molemmat tahot hyötyvät yhteistyöstä parhaalla mahdollisella tavalla.

Korihait3Korihait liikuttaa laajalti lähialueiden nuoria. Junioritoiminta on tärkeä asia seuran tulevaisuudelle.

Uusi painoyhteistyö osoittautunut kolmen pisteen heitoksi

Raumalainen painotalo Sata-Seri ja Uudenkaupungin Korihait tekevät tätä nykyä tiivistä yhteistyötä. Ensiaskeleet otettiin vuoden 2020 loppukesästä koripalloseurassa myyntityötä tekevän Jarkko Kupiaisen avulla.

– Meillä oli tarvetta painotöille, ja haimme osaavaa ja luotettavaa kumppania. Jarkko tunsi Sata-Serin palvelut ja ihmiset, ja tiesi heidät oman alansa vahvoiksi ammattilaisiksi. Yhteistyömme Sata-Serin kanssa on osoittautunut luonnikkaaksi. Hommat toimivat laadukkaasti ja sovituista asioista pidetään kiinni, Rantanen kiittelee.

Raumalta toimitetaan Uuteenkaupunkiin muun muassa pääsyliput, kausikortit ja otteluohjelmat. Painotalon oma logo löytyy areenalta tulostaulun alta sekä LED-näytöltä.

– Se, mitä Erikssonin Jussin kanssa viime syksynä suunnittelimme, on joiltain osin hieman muuttunut matkan varrella, kun tilanne tämän pandemian kanssa on elänyt. Olemme molemmat sopeutuneet tilanteeseen hyvin ja yhteistyö on saatu kaikin puolin hyvin käyntiin.

Rantanen jos joku tietää, mitä hyvältä yhteistyökumppanilta vaaditaan. Hänellä on Ukipolis Oy:n toimitusjohtajan ja Kauppakamarin asiamiehen työuraltaan vuosikymmenien kokemus liiketoiminnallisesta ja seudullisesta kehittämisestä.

– Mielestäni meillä on Uudessakaupungissa asiat hyvin. Täällä on esimerkiksi monissa urheilulajeissa hyvät harrastusmahdollisuudet. Koripallo on laji, jossa olemme Suomen korkeimmalla sarjatasolla, ja paikkakunta tunnetaan koripallokaupunkina, Rantanen hymyilee.

Korihait4Kuva: Vilma Sappinen / Korihait